sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Ohukainen ja Paksukainen ;)

Kuvat puhukoon puolestaan! ;)

lauantai 28. kesäkuuta 2008

Toko-koulutusta ja hoitolapsi

Tänään aamulla starttasimme ennen kahdeksaa äiteen ja kolmen koiran kanssa kohti Raumaa! Päästiin Lunan kanssa Sari Kärnän toko-oppiin :)
Tehtiin seuraamisjuttuja, meillä kun on ilmennyt sellainen "lelutaskun tuijottelu-kontakti" liikkeessä... Perusasennossa katse pysyy mukavasti mun silmissä, mutta liikkeessä se sitten onkin siirtynyt odottamaan palkkaa... Tähän tehtiin vähän harjoitusta, ja saatiin ohjeita jatkoon :)
Myös luoksetuloa harkattiin. Lyhyeltä matkalta Luna osaa hienosti tulla sivulle, mutta pidemmältä matkalta tulee hypähtämällä vähän vasten. Eli pikkuhiljaa matkaa pidennetään ja tekniikkaa parannetaan.
Jaettiin Tyyran kanssa vuoro, kun musta tuntui että 45min on vielä liikaa kerrallaan nuorelle koiralle.
Päivä oli oikein antoisa, erirotuisia ja -tasoisia koirakoita seuratessa!
Alla muutama äiteen ottama kuva, loput löytyy meidän albumista!
Eilen meille saapui myös hoitolapsi :) Helmin poika Karkki tuli meille muutamaksi päiväksi, kun Laku-iskä lähti Ruotsinmaalle pelastuskoirahommiin.
Karkki on reipas poika, ja hienosti on mennyt ensimmäinen vuorokausi täällä akkavallassa. Nuorisolla on niin kivaa yhdessä (varsinkin pöydänaluspaini on hitti!), että Helmin hermot on välillä ollut koetuksilla ;)

torstai 19. kesäkuuta 2008

Juhannusta!

HYVÄÄ JUHANNUSTA! Helmi ja Luna viettää keskikesän juhlaa vesikoirakavereidensa kanssa :) Albumissa on uusia kuvia kuukauden ikäisestä ponipojasta! Lisäilin sinne myös kuvia Remun ja Tompan vesileikeistä.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

TOKOLEIRILLÄ

Tämä viikonloppu vietettiin tyttöjen kanssa rotuyhdistyksen tokoleirillä Tuorlassa. Helmi oli mukana turistikoirana, ja Lunan kanssa keskityttiin opiskelemaan. :) Kouluttajina olivat Leena Välimäki ja Katja Tamminen.
LAUANTAI
Lauantain ohjelmassa oli aamupäivällä lyhyt teoria, jonka aikana porukka jaettiin myös kahtia. Me aloitettiin Katjan kanssa. Ensin oli ohjelmassa seuraaminen. Siinä me ei päästy perusasentoa pidemmälle, koska se oli kouluttajan mielestä liian tiivis, ja edessä. Asennon korjaamiseen tuli vinkkejä. Pannaan mietintään, ja kuunnellaan muitakin mielipiteitä asiasta...
Seuraavaksi vuorossa jäävät liikkeet. Me otettiin seisomisliike, jonka treenaamista jatketaan kuten tähänkin saakka. "Odota"-käskyn vahvistamista siis meidän tapauksessa.
Välissä pidettiin ruokatauko, ja koirat saivat tietysti samalla hengähtää.
Iltapäiväksi siirryttiin Lentsun oppiin. Liikkeinä oli ruutu ja luoksetulo. Aloitettiin ruudun harjoittelulla. Käytiin ensin viemässä koiran kanssa lelu ruudun taakse, ja sitten lähetettiin koira kunnon matkan päästä (15-20m?) ruutuun. Lunan mielestä huippuhauska liike :) Niin kiva, ettei ekalla kerralla malttanut odottaa edes lähtölupaa ;). Pari-kolme toistoa hienosti!
Seuraavaksi harjoiteltiin ruudusta sivulle tuloa niin, että jätettiin koira maahan ruutuun, käveltiin vähän matkaa, ja kutsuttiin koira sivulle = kiinni leluun. Tämäkin meni ihan hienosti.
Luoksetuloa tehtiin ensin Lunan kanssa suoraan vauhdista palkaten, ja seuraava kerta kunnon avuilla suoraan sivulle. Olen muuttamassa loppuasennon edestä sivulle, (koska PK-uraa ei kuitenkaan ole suunnitelmissa) ja tämä kaipaa paljon vahvistusta.
Sitten treenattiin luoksetulon pysäytystä. Lentsu houkutteli Lunan mukaansa, ja sitten mun luo tullessa harjoiteltiin pysäytyksen alkeita heittämällä pallo koiran yli. Lopuksi opeteltiin puunkiertoa, tämänkin ajatuksen Luna hoksasi yllättävänkin nopeasti.
Päivän päätteeksi otettiin vähän leikkimielistä kisailua koko porukalla.
SUNNUNTAI
Aamu alkoi Lentsun kanssa. Aloitettiin hypyllä. Lunan kanssa tehtiin hyppyä niin, että palkka tuli Lentsulta kun oli hypännyt. Meni ihan ok näin. Kokeiltiin ensin niin että pallo mulla, aiheutti sen ettei irronnu hypylle...
Seuraavaksi tunnistusnouto ja vähän tavallistakin noutoa tunnarikapulalla. Harjoiteltiin niin, että jätin Lunan istumaan, ja kävin piilottamassa ruohon alle tunnarikapulan 10 metrin päähän, jonka jälkeen vapautin koiran "oma"-käskyllä tikkua etsimään. Luna lähti innokkaasti, muttei heti löytänyt sitä ja palasi mun luo. Jätin uudelleen paikalleen, kävin nostamassa tikkua, ja piilotin uudelleen. Nyt löytyi hienosti, ja selvästi lamppu syttyi koska seuraavat toistot hienosti. :) Kovasti Luna kyllä pureskeli tikkua, ja suraavaksi treenattiinkin pitämistä! Hienosti jaksoi toistoja tässäkin. Ei muuta kun hommaamaan niitä tunnarikapuloita, ja pitelyharjoitusia...
Ruokatauon jälkeen Katjan opastuksella paikallaanoloa ja kaukokäskyjä. Kaukkareissa harjoiteltiin tekniikkaa kaikkien asentojen vaihtoon.
Tutustuttiin leirillä myös Lunan tätiin (Eyespy Masterpiece) ja mukavaan omistajaansa Katiin! Yhdessä käytiin molempina päivinä lenkillä, ja paljon samoja piirteitä näkyi tytöissä olevan :)
Myös kaksi Helmin lasta oli leirillä, ja päteviä pikkupoikia olivatkin jo :) Tässä Leevin ja Bonon tyylinäyte taukojumpasta!
Oikein antoisa viikonloppu, ja paljon saatiin ideoita jatkoharjoitteluun! Kuvia tuli otettua leiriläisistä paaaaaaaaljon, ja niitä on albumissa...

maanantai 2. kesäkuuta 2008

Pohjankurussa

Eilen oltiin Lunan kanssa Leena-kasvattajan luona viettämässä hurjan mukavaa päivää!
Velipoikien kanssa päästiin taas treffaamaan ja paimentamaan! Kahteen kertaan oltiin pellolla, ja ensimmäistä kertaa elämässään Luna sai "hakea" lampaat ihan itsenäisesti. Sitten kuljeteltiin niitä pellolla vähän aikaa, jonka jälkeen koira maahan. Neiti toimi tosi hienosti!
Toisella kertaa lampaat olivatkin levittäytyneet metsikköön, ja Luna sai tehdä kovasti töitä että sai ne koottua sieltä pellolle. Yksi emolammas pisti likan tiukoille tuijottamalla sinnikkäästi vastaan, ennenkuin liittyi muuhun laumaan. Hieno pieni paimenkoira mulla, olen niin tyytyväinen siihen! :) Velipojat paimentelivat myös hienosti, välillä vaan vauhtia oli turhan paljon, mutta intoa ei näistä lapsista puutu :)
Paimennuksen jälkeen lähdettiin neljäntoista koiran vahvuudella metsälenkille. Mukana 6 bortsua ja 8 parsonia, eikä yhtään tappelua :) Ainoastaan Luna välillä esitteli pepsodent-hymyään, kun joku yritti tulla HÄNEN kalliolle, tai HÄNEN järveen, tai HÄNEN hajuun, tai... Mutta onneksi muut koirat eivät ottaneet vakavasti pikkubitchin tuittuiluja ;) Upea lenkki piti sisällään kauniita metsälampia, kalliota ja oikeaa "erämaata", välillä koirat pääsivät veteen jäähdyttelemään, ja tulipa siellä itsekin kahlailtua. Lenkillä vierähtikin 2,5 tuntia :)
Osa koiralaumasta kalliolla
Jäähdyttelemään menossa. Medi, Orm ja Roihu
Heli-täti taitaa olla Lunan idoli, niin kovasti sille piti edelleen mielistellä! Alempana kuva vuoden takaa! :)
Mahtava päivä taas kerran! Iso Kiitos koko konkkaronkalle!
Harmittavasti kuvat olivat suurimmaksi osaksi ylivalottuneita...